Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.06.2009 - 11:58


Vaikka meillä on 2 vauvaa, meillä on silti aina aikaa toisillemme. Paavo järjesti meille kynttiläillallisen, tosin kotona, mutta silti. Punaviiniä, lohta, perunoita ja salaattia


Minä hoidan yleensä Danielin vaipanvaihdon. Ällöähän se on, mutta vanhemmille se on jo arkista puuhaa.


Haluan karistella raskauskiloja pois, joten joka päivä poljen yleensä kuntopyörällä puoli tuntia. Teen tämän yleensä silloin, kun kaksoset ovat nukkumassa. Diana herää yleensä ensin ja alkaa parkua, mutta onneksi olen aina jo lastenhuoneessa ja otan Dianan syliin.


Yleensä heräämme yöllä Paavon kanssa kaksosten parkumiseen. Pitää vain nousta sängynpohjalta hoitamaan kaksosia. Ei sille mitään voi.


Paavo on oikea superisä. Melkein aina kun Paavo tulee töistä kotiin illalla, hän menee leikkimään kaksosten kanssa, nimittäin päivisin ei Paavo Dianaa tai Danielia kauheasti nää.


Päätin hankkiutua vanhoista vaatteistani eroon, joten kävin katselemassa vaatteitani naulakosta.


Adoptoimme toisenkin koiran, tämän nimeksi tuli Kira. Haluaisimme Kiralle ja Teddylle pentuja. Ne sopisivat ainakin hyvin yhteen.♥


Paavo opetti minua kokkaamaan, ja pian osasinkin jo tehdä mustikkapannukakkuja. Noh. Ne paloivat pohjaan, mutta Paavo lohdutti minua sanoilla: Nuo olivat ensimmäiset mustikkapannukkakkusi, minulle kävi samalla tavalla. 8)


Paavo tilasi 2 kakkua konditoriosta, ai miksikö? No! Kaksoset viettävät illalla synttäreitä. 8'---)



Ensimmäisenä kasvoi Daniel, josta tuli syötävän suloinen!


Tämän näköinen tuli Danielista pienen muodonmuutoksen jälkeen! Täydellinen, sanon minä!♥


Pian tämän jälkeen kasvoi Diana, tästäkin tuli todella nätti! Ei ole nyt kuvaa minkä näköinen Dianasta tuli, mutta kohta sen näätte. (;


Danielin halin kohteeksi joutui Teddy, mutta ei Daniel kovaa halannut. Hellästi vain. <3


Näitä kahta ei voi kyllä erottaa! He ovat niin suloisia! Ah, voisin syödä nuo jälkiruuaksi!♥
tuossa näkyy Dianan uusi tyyli. (:

Toinen osa on nyt tehty. :) Kommenttiah!<3

20.06.2009 - 22:15

Hei, olen Elena Vrinda, ja kerron perhe-elämästäni. ♥


Tässä kuvassa olemme minä ja mieheni, Paavo. Olemme umpirakastuneita, jokseenkin hyvin nuoria. Tapasimme jossain klubilla kauniina syysiltana. Hän oli se oikea! Menimme ihan äskettäin naimisiinkin. Todistajia ei ollut vain kuin minä, vatsani, sekä tietty Paavo. Niin, olin silloin raskaana!

Paavo on oikea unelmien mies! Kun olin raskaana, minun ei tarvinnut tehdä mitään. Paavo nimittäin kokkasi, siivosi ja hankki rahaa ruokaan.
Eräänä syysiltana, Paavo vei minut erääseen puistoon katselemaan tähtiä. Se oli todella romanttista! ♥


No, kun Paavo oli töissä, en pystynyt vain katsomaan televisiota ja makoilemaan. Menin siis haravoimaan ulos. Mutta en ole kertonut tästä vielä Paavolle, tämä kun haluaa olla niin ihana!


Paabo kokkasi kaiken maailman herkkuja; mustikkapannukakkuja, maustekeittoa, pastaa sekä croissantteja, joiden sisällä on hilloa! Nams!


Minä en osaa oikein kokata, joten kun tuli nälkä yksin ollessa, söin yleensä jugurttia ja hedelmiä. Nuo portaat vievät muuten lastenhuoneeseen.(:



Eräänä iltana, kun Paavo tuli töistä kotiin, hän kuuli sisältä minun huutoani. Hän tietenkin juoksi nopeasti keittiöön, ja olin siellä synnyttämässä, keskellä keittiötä! Ajatelkaa! ;o


Pian sylissäni lepäsi vastasyntynyt Daniel. ♥ Silmät äidiltään, hiukset isältään, aivan kuten siskollaankin. (8


Aivan, tässä on Danielin sisko, Diana. Kuten sanoin, silmät äidiltä, hiukset isältä. Aws! Todella suloisia. ♥


Tämä kuva oli pakko laittaa, nimittäin Paavo opiskelee tuossa juuri Parisuhde neuvontaa. No, sanonpa vaan, että minun ja Paavon liitto kestää!


Adoptoimme koiran löytöeläinkodista, ja koiran nimesimme Teddyksi.(:<3 Tuossa näkyvät muuten uudet hiukseni, jotka kävin leikkauttamassa kaksosten syntymän jälkeisenä päivänä, Paavo oli silloin kotona hoitamassa Danielia ja Dianaa. ♥

Siinä oli ensimmäinen osa. Tykkäsittekö? (----'8

Kirjoittaja

Täällä kirjoittelee tyttö Etelä-Suomesta, joka rakastaa sims 2!
Tottelee nimeä Ida. (8

Cbox
Tehnyt sivupohjan!                         
Arkisto
2009